Minä olen kyllästynyt tokoon. Kaikkihan on joo välillä, mutta kun tää ei nyt mene edes ohi. En ymmärrä, miksi se joskus tuntui minun ykköslajivalinnalta. Sitäkään en ymmärrä, että miksi opettaisin koiralleni esim. jotain tyhmää ruutua. Mitä hyötyä siitä on?! En ihan tarkkaan tiedä, milloin kiinnostus alkoi hiipua. Ongelmiahan meillä on treeneissä kaiken aikaa ollut, ehkä se tavotteiden kauas karkaaminen osaltaan söi motivaatiota. Viimeinen niitti taisi tulla keväällä, kun Ringa oli sairaslomalla. Kun Ringaa ei saanut liikuttaa eikä siksi voinut päästää irti omalla pihallakaan, niin meillä oli kerrankin aikaa hioa kaikkia niitä pikkujuttuja, joiden treenaaminen yleensä jää liian vähälle. Olin aluksi asiasta melkeinpä innoissani. Jossain vaiheessa treenaamisesta taisi kuitenkin tulla vähän pakko, kun jotain tekemistä kakaralle oli keksittävä, että se ei vallan sekoaisi liikkumattomuuteen. Tokotreenit on pitkään olleet lähes tauolla, joitain satunnaisia kotitreenejä + sunnuntain hallivuoroa lukuunottamatta. Ryhmäpaikan olen meille edelleen aina hakenut, ihan Ringan vuoksi, se kun rakastaa kaikenlaista tekemistä.

Kotosalla olen alkanut nyt tehdä vähän uudenlaisia pikkujuttuja. Olen alkanut opettaa Ringalle esineen vientiä ja se oivalsikin sen nopeasti. Harjoitushan tähtää tietysti vesipelastukseen, jota olisin halunnut kokeilla Ringan kanssa jo viime kesänä, mutta se ontuminen sotki suunnitelmat. Onhan se vähän säälittävää, että kun homma ei toimi jossain lajissa, niin vaihdetaan sitten toiseen... Mutta kyllä minä mielestäni yhdessä välissä töitäkin asian eteen tein. Kun ei suju, niin ei se vaan suju. Kaikenlaistahan me ollaankin ehditty kokeilla... Ehkä olisi ollut parempi keskittyä alussa johonkin kunnolla. Mutta kun kivoja lajeja on niin paljon ja mulla oli kamalasti halua harrastaa vähän kaikkea.

Kootut selitykset:

TOKO: Kaikista pahin ongelma on paikallaolo. Sitä en ole osannut Ringalle opettaa, enkä usko, että koskaan edes pystyn siihen. Homma on mennyt pieleen liian monta kertaa, olisinko kahdesti jo aloittanut liikkeen opettamisen kokonaan alusta. En pysty enää luottamaan paikalla pysymiseen edes treeneissä. Aika paljon sais tehdä töitä, jotta se luottamus palautuisi. Jos olisin alussa ymmärtänyt ja tiennyt Ringasta sen mitä nyt, niin uskon, että olisin pystynyt opettamaan sille varmemman paikallaolon. Mutta sitä en edelleenkään usko, että olisin jotenkin onnistunut opettamaan Ringalle parempaa keskittymistä. Se on minulle aivan liian vilkas. Se huomioi kaiken ympärillään, esim. seuraamisen käännöksissä kontakti meinaa tipahtaa kun se tarkistaa mitä kaikkea näkyy sillä suunnalla. Liikkeiden välissä Ringa ei tahdo pysyä aloillaan minun lähelläni, vaan sen on pakko käydä pikkumutkia jossain vain tullakseen heti pyynnöstä takaisin.

Agility: Kaikki meni hyvin siihen asti, että muutamalla treenikaverilla oli mukanaan vinkulelut ja Ringa sekosi niistä. Siihen asti se oli agikentällä ollut hyvässä kontaktissa, laji huomioonottaen liiankin hyvässä. Se oli koko ajan kuulolla ja sitä pystyi hyvin pitämään irti siirryttäessä suorituspaikasta toiseen. Vinkulelujen jälkeen Ringa alkoi kiihtyä jo kentälle tullessa eikä se todellakaan enää pystynyt kuulemaan, mitä yritin sille sanoa. Jo ennen vinkulelutapausta olin suunnitellut harrastuksen pistämistä tauolle, koska ei se jotenkin tuntunut ollenkaan minun lajiltani. Minä ensikertalaisena ohjaamassa nopeaa noutajaa = ei toimiva yhtälö. Ringa toki tykkäsi, niinkuin kaikesta muustakin. Lajin pariin ei enää missään nimessä palata selän vuoksi.

NOME: Tämä kaatui etupäässä liian kovaan suuhun. Kun ote variksesta kotipihassa rauhallisessa mielentilassa on liian kova, niin arvata voi mitä tapahtuu metsässä, kun mukana on vielä liikaa intoa. Yksi taipparikurssimme kouluttajista vain levitteli käsiään ja ihmetteli, että mitäköhän tuon kanssa voisi tehdä. Toinen ehdotti sohvakoiran uraa. Kun minua enemmän osaavat ihmiset eivät pysty auttamaan tuon enempää, niin ihmeissäni kyllä itse välillä tuon koiran kanssa olin. No oikeasti, kyllä me saatiin paljon todella hyviäkin neuvoja. Ongelma vaan oli, että en tiennyt mitä neuvoista soveltaisin Ringaan. Välillä kokeilin pitkää taukoa, välillä taas näytin varista viikottain. Ainoaksi onnistumiseksi jäi se, että Ringa alkoi lopulta tarjoamaan varista minulle sen sijaan, että olisi murissut minun ottaessa siltä lintua pois.

PK: Jos tokosta ei tule mitään paikallaolon epäonnistumisen vuoksi, niin samapa se pätee tähän. Koko lajin treenaamisesta luovuin spondyloosidiagnoosin jälkeen, kun en enää halunnut treenata A-estettä enkä korkeaa hyppyä. Hakutreenien kohtalo vähän harmittaa, sitä olisi ollut vielä kiva ehkä kuitenkin jatkaa. Viime kesä vaan meni jalkaa parannellessa, enpä tiedä onko muut meidän hakuryhmästä jatkaneet treeniä.

Noissa maastolajeissa (nome, haku) lisäongelma on Ringan into ja vilkkaus. Sitä ei oikein voi ottaa autosta suoraan treeniin, vaan pahin into pitäisi saada purettua ennen sitä. Joskus menin treenipaikalle ennen muita ja lenkitin Ringan kunnolla ja toisinaan etsitytin tennispalloja metsästä. Se vaan vaatiin jonkin verran joustoa muilta ryhmäläisiltä, koska joko meidän vuoron on sitten oltava heti ensimmäisenä tai sitten meitä joudutaan odottamaan. Harvoin esim. hakutreeneissä oli niin paljon osallistujia, että olisin voinut jättää muut treenaamaan keskenään ja mennä virittämään Ringaa, vaan yleensä minuakin tarvittiin maalimieheksi metsään. Toisinaan Ringa siis tuli treenaamaan suoraan autosta ja se lähes aina johtaa aluksi pelkkään juoksenteluun ilman korvia tai järkeä.

MEJÄ: Maastolaji tämäkin ja maastolajin ongelmat, mutta koira on sentään kiinni . Syksyllä tein useampiakin jälkiä ja nyt on pakkasessa useampikin sorkka + verta odottamassa lumien sulamista. Tätä lajia ei olla vielä kokonaan nähty.

Vaikka Ringan kanssa ei treenirintamalla yhteistyö oikein olekaan sujunut, niin muuten se on kyllä täysin minun koira. Usein yhdestä koirasta tulee se, johon kaikkia tulevia koiria melkein huomaamattaan tulee verranneeksi. Ringassa on potentiaalia olla minulle Se Koira, kaikesta huolimatta.