Tämän vuoden lomareissu suuntautui jälleen kerran pohjoiseen, Pyhätunturille. Vuokrasimme mökin ja teimme päiväseltään patikointireissuja Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Heti ensimmäisenä päivänä halusimme vähän haastetta ja lähdimme kiipeämään Noitatunturille. Etukäteen olin lueskellut juttuja kyseisestä reitistä, osa oli sitä mieltä, että sinne ei ole koiran kanssa asiaa, toiset taas sanoivat, että helpommin siellä koira pääsee eteenpäin. Ajattelimme, että menemme niin pitkälle kuin pääsee ja palaamme takaisin, jos tuntuu liian vaikealta. Jos totta puhutaan, niin hetkellisesti meinasi usko kyllä loppua...
Sinnikkäästi kuitenkin jatkettiin tunturin päälle. Alas olikin jo helpompaa, kivet pienempiä ja mäki loivempi. Ei Noitatunturin reittiä voi oikein koiran kanssa vaeltaville suositella, mutta mahdollista se on! Ja totta tosiaan, koira siellä melkein helpommin kulkee. Minulla oli välillä oikein vetoapua Ringasta :D
Noitatunturin reitti oli kuitenkin sen verran vaativa, että seuraavalle päivälle valitsimme jotain helpompaa, eli Rykimäkurun reitin. Olipa tylsä! Melkein kuin olisi ollut lenkillä kotimetsissä, sillä erotuksella, että noudatimme koirien kiinnipitomääräyksiä.
Viimeisenä päivänä piti saada taas vähän haastetta, joten kiivettiin Ukko-Luoston huipulle.
Noitatunturin reitti oli kuitenkin sen verran vaativa, että seuraavalle päivälle valitsimme jotain helpompaa, eli Rykimäkurun reitin. Olipa tylsä! Melkein kuin olisi ollut lenkillä kotimetsissä, sillä erotuksella, että noudatimme koirien kiinnipitomääräyksiä.
Viimeisenä päivänä piti saada taas vähän haastetta, joten kiivettiin Ukko-Luoston huipulle.
Ringa oli koko loman ajan täynnä virtaa, ylös kiireellä ja alas kiireellä. Kulunein fraasi reissulla taisi olla: "Ringa oottaa!". Emma taas oli selvästi hitaampi, liikkui kyllä ihan reippaasti, mutta ei enää samaa tahtia, kuin kaksi vuotta sitten Pienellä Karhunkierroksella. Ringa hyytyi vasta mökillä.
Kommentit